Yhdistyksen nimi on Imatran Kennelkerho ry ja sen kotipaikka on Imatran kaupunki.
Yhdistyksen toimialue käsittää Imatran lähiympäristöineen. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää koiraharrastusta toimialueellaan, sekä edistää ja kehittää agilityharrastusta, tottelevaisuuskoeharrastusta ja muita kaikille koirille avoimia harrastus ja koemuotoja.
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa:
Tekemällä yhdistyksen toimialaan kuuluvaa valistustyötä järjestäen keskustelu- , neuvonta- ja koulutustilaisuuksia,
kursseja, koiranäyttelyitä sekä koirakokeita ja kilpailuja yms.
Luomalla jäsenilleen koirien kouluttamiseen tarvittavat olosuhteet.
Levittämällä oikeita käsityksiä kenneltoiminnan merkityksestä sekä asianharrastajien että yleisön keskuudessa.
Seuraamalla kenneltoimintaa koskevaa kehitystä ja tekemällä alan kehitystä tarkoittavia aloitteita.
Ylläpitämällä yhteyksiä muihin alan järjestöihin ja antamalla niille tarvittaessa apua yhdistyksen toimialan puitteissa
Yhdistys kuuluu jäsenenä Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:hyn ja Kymenläänin Kennelpiiri ry:hyn.
Lisäksi yhdistys voi liittyä jäseneksi rotujärjestöihin, lajiliittoihin ja urheilujärjestöihin yhdistyksen
kokouksen päätöksellä.
Yhdistyksen kieli on suomi.
Yhdistykseen voi vuosijäsenenä tai perhejäsenenä liittyä sen johtokunnan hyväksymä yksityinen henkilö.
Perhejäseneksi voidaan hyväksyä sellaisen perheen jäseniä, jonka joku muu jäsen on yhdistyksen vuosi- tai ainaisjäsen.
Ainaisjäseneksi pääsee maksamalla vuosijäsen maksun kymmenkertaisena tai oltuaan vuosijäsenenä 20 vuotta.
Yhdistyksen kokous voi johtokunnan yksimielisestä esityksestä kutsua kunnia- tai tuomarijäseneksi henkilöitä,
jotka ovat toimineet erittäin ansiokkaasti yhdistyksen hyväksi. Ehdotusta täytyy kannattaa vähintään 3/4
kokouksen edustajista. Kunnia- tai tuomarijäsenellä on samat oikeudet kuin varsinaisilla jäsenillä,
mutta he ovat vapaat kaikista jäsenmaksuista.
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle
tai suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Hänen tulee suorittaa maksettavaksi erääntyneet
ja eroamisvuonna voimassa olevat maksut, joihin hän on määräajaksi sitoutunut.
Jos jäsen ei ole vuoteen suorittanut jäsenmaksuaan, toimii yhdistyksen sääntöjä ja tarkoitusperiä vastaan
tai hyvien tapojen vastaisesti tai jos hän menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella on huomattavasti
vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa tai on erotettu Suomen Kennelliito – Finska kennelklubben ry:stä, on
yhdistyksen johtokunnalla oikeus erottaa hänet yhdistyksestä. Erottamiseen vaaditaan täysilukuisen
johtokunnan yksimielinen päätös. Jäsenellä, joka eroaa tai erotetaan yhdistyksestä, ei ole oikeutta sen varoihin.
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on johtokunnan toimintakertomuksen kanssa esitettävä
tilintarkastajille helmikuun 15 päivään mennessä. Tilintarkastajien tulee antaa vuosikokoukselle osoitettu
tarkastuskertomuksensa johtokunnalle viimeistään maaliskuun 1 päivänä.
Yhdistys kokoontuu vuosittain yhteen varsinaiseen kokoukseen, vuosikokoukseen tammi-huhtikuussa.
Yhdistys voi kokoontua ylimääräiseen kokoukseen johtokunnan kutsusta tai vähintään 1/10 jäsenistä sitä
johtokunnalta kirjallisesti vaatii, kummassakin tapauksessa vain kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyä varten.
Jos jäsen haluaa jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on siitä johtokunnalle tehtävä kirjallinen
esitys riittävän ajoissa, että se voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Kutsut kokoukseen toimitetaan joko kirjeitse tai paikkakunnalla yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä
ilmoittamalla vähintään viikkoa ennen kokousta.
Kokouksessa jokaisella jäsenellä on yksi ääni, jota hän käyttää läsnäolevana.
Kaikki ne asiat, joista yhdistyslaki eivätkä nämä säännöt toisin määrää, ratkaistaan avoimella äänestyksellä
ja yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli lippuäänestystä ei vaadita. Äänten mennessä tasan,
ratkaisee arpa ja muissa asioissa puheenjohtajan kannattama mielipide.
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Kokouksen avaus
Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hyväksytään kokouksen työjärjestys
Esitetään johtokunnan vuosikertomus, varainhoitokertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille
vastuuvelvollisille.
Määrätään jäsen- ja liittymismaksut
Päätetään puhelinkulujen ja matkakorvausten suorittamisesta
Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio
Johtokunnan puheenjohtajan sekä muiden johtokunnan jäsenten vaali erovuorossa olevien tilalle sekä
valitaan vuosittain johtokunnan jäsenten keskuudesta sihteeri ja taloudenhoitaja
Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä.
Päätetään tarvittavista johtokunnan avuksi asetettavista jaostoista ja valitaan niihin jäsenet sekä
muut mahdolliset jäsenet, sekä muut mahdolliset toimihenkilöt
Valitaan edustajat ja varaedustajat eri järjestöjen ja yhteisöjen kokouksiin
Johtokunnan kokouksen päätettäväksi esittämät asiat
Jäsenten kokouksen päätettäväksi esittämät asiat
Kokouksen päätös
Yhdistyksen asioita hoitaa johtokunta, johon vuodeksi kerrallaan valittavan puheenjohtajan lisäksi
kuuluu yhdeksän kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittavaa jäsentä. Johtokunnan toimikausi alkaa
vuosikokouksen jälkeisenä päivänä.
Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Jäsenistä on erovuorossa vuosittain kolme.
Johtokunta voi asettaa työvaliokunnan, johon kuuluvat puheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja ja
yksi johtokunnan jäsen. Työvaliokunta voi käsitellä johtokunnalle kuuluvia kiireellisiä asioita,
jotka esitetään hyväksyttäväksi seuraavassa johtokunnan kokouksessa.
Johtokunta on päätösvaltainen, kun vähintään 5 sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä
tasan, ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä
sihteerin kanssa. Johtokunta voi kuitenkin pankkiasioissa määrätä taloudenhoitajan
kirjoittamaan yhdistyksen nimen.
Johtokunnan tehtävänä on:
Hoitaa yhdistyksen kirjeenvaihto ja muut juoksevat asiat
Kutsua yhdistyksen kokouksiin ja valmistaa kokouksiin sääntöjen mukaan esitettäväksi määräytyvät asiat,
sekä panna toimeen yhdistyksen kokouksien päätökset
Tehdä aloitteita ja ehdotuksia yhdistyksen kokouksille sopiviksi harkitsemistaan toimenpiteistä
yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi
Päättää jäsenten ottamisesta ja erottamisesta, edustaa yhdistystä, kantaa ja vastata yhdistyksen puolesta.
Muutosehdotus näihin sääntöihin on jätettävä yhdistyksen johtokunnalle viimeistään kahta kuukautta
ennen sitä kokousta, jossa se halutaan käsiteltäväksi. johtokunnan on esitettävä se lausunnollaan
varustettuna seuraavalle varsinaiselle kokoukselle.
Muutosehdotusta, jotta se tulisi hyväksytyksi, tulee kannattaa 3/4 annetuista äänistä.
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa yhdistyksen toisiaan vähintään kuukauden
väliajalla seuraavassa kokouksessa, joista jomman kumman tulee olla yhdistyksen varsinainen kokous.
Purkamispäätöksen on saavutettava kummassakin kokouksessa vähintään 3/4 enemmistö äänistä.
Yhdistyksen varat joutuvat sen purkautuessa samoja tarkoitusperiä edistävälle rekisteröidylle
yhdistykselle yhdistyksen kokouksen päätöksen mukaan
Yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan omaisuutta lahjan tai testamentin nojalla sekä omistaa arvopapereita ja kiinteistöjä.
Muutoin noudatettakoon mitä yhdistyslaissa säädetään.
Sääntömuutosehdotus on hyväksytty Imatran Kennelkerho ry:n kevätkokouksessa 27.03.2006 ja
kokouksen päätöksellä näitä sääntöjä noudatetaan 01.04.2006 alkaen.